19. tammikuuta 2013

Kiire, tuo ainainen tekosyykö?

Blogi on uinunut pientä talviunta parin viikon ajan. Viimeiset pari viikkoa on kulunut niin vauhdilla että en ole juurikaan ehtinyt edes koneelle joten aika urakka on edessä kun kahlaan läpi kaikki lemppariblogit ja facebook-ryhmien seinät. Elämä on ollut tosiaan kiireistä, töissä riehuva vatsatauti on teettänyt vähän lisätunteja työvuorolistaan (itse vielä kyseiseltä taudilta säästynyt, kop kop!). Lisäksi erilaiset koulutukset ja töissä tarvittavien lupien uusimisiin osoitetun tenttimateriaalin lukeminen on lohkaissut vapaa-ajasta palasen. Varsinkin näin reilun neljän vuoden kotiäitiyden jälkeen tenttiin lukeminen on aika tuskallista, lukeminen on sitä rataa jotta hauki on kala... Näiden hommien puitteissa jatkuu puurtaminen vielä helmikuun puolelle, sitten toivottavasti helpottaa sillä saralla edes hetkellisesti.

OMG! Onpa äidillä kova kiire!
Ja yhtään ei ole asiaa helpottanut lasten flunssat ja itseä jatkuvasti vaivanneet pääsäryt ja hirmuinen väsymys. Monesti iltavuorossa ei meinaa viimeisinä tunteina haukottelusta tulla loppua ja sitten jännittää että pääseekö kotiin niin ettei nukahda auton rattiin. Tästä syystä on myös ompelumasiinat, koukut ja puikot saaneet levätä pienen talviunen verran. Jotain ikuisuus-sukka-projektia olen yrittänyt muutamana iltana tehdä, mutta valmista ei vaan tule, pakko aina lopettaa kun silmukat tippuu puikolta minun pilkkiessä sohvalla.

Räyhä-Reepe Räkänokka, nenä vuotaa ja silmäkulmakin aukesi ottaessani mittaa olohuoneen pöydästä. Pöytä voitti tämän erän! Lisäksi flunssa herättelee minua öisin ja jos minä en nuku ei nuku isi ja äitikään...
No pientä varaslähtöä kevääseen olen kerennyt kaikesta huolimatta jo ottamaan. Viikolla kävin tilaamassa itselleni uudet silmälasit, tai oikeastaan kahdet! =) Toivottavasti saisin ne jo ensi viikolla, vanhoihin olen jotenkin niin kyllästynyt. Lisäksi käväisin kampaajalla jossa repäisin ja leikkasin hiukseni lyhyiksi!


Sää tosin on kaukana keväisestä, heti kun hiukset lyheni niin iski joku ydintalvi. Tänään aamulla mittari näytti -30,5 astetta, auts! Tästä syystä oli pakko kaivaa varastosta merinovillaa, herättää ompelumasiinat ja surauttaa itselle uusi pipo ja kauluri lämmikkeeksi tähän jääkauteen.



Kankaat leikattu vapaalla kädellä ilman mitään kummenpia kaavoja ja ommeltu kasaan. Merinovilla tilattu Sampsukalta.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille, toivottavasti tämä kylmyys tästä nyt helpottaa!

6 kommenttia:

  1. kauniit hivukset..tääki tykkää tollasesta tumman ja punasen kombinaatiosta. ainakin hivuksissa :D räkätautia mielläkin..tällä kertaa uhrina taidan olla minä. :( noh..kaikki muut se onki jo kolunnu tämä tauti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Ja paranemisia sinne sinulle!

      Poista
  2. Hiukset näyttää tosi hyvältä, kelpais mullekin! Täällä myös aherrellaan tenttikirjojen parissa ikuisuuksien jäljiltä, eikä loppua ole ihan heti ees näkyvissä.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä pänttäämiseen ja muuhunkin työkiireeseen! Ja hyviä vastustuskykyjä, ettet sairastu mahatautiin :)

    VastaaPoista

Kiitokset kommentistasi!