2. tammikuuta 2013

Kukkapuput loikki kalenterin kansiin

Vaikka nykyään kun on kaiken maailman härveleitä joissa on mm. kalenteri, kuulun minä edelleen siihen porukkaan jolla pitää olla myös perinteinen paperikalenteri. Ja kun uusi vuosi on startannut jo käyntiin niin pitää myös tuo kalenteri päivittää ajantasalle. Suomalaisesta kirjakaupasta ostin ihan tuiki tavallisen kierreselkäisen kalenterin johon ompelin iki-ihanasta PaaPii Designin Kukkapuput-puuvillasta kannet. Kanteen laitoin "mausteeksi" vähän pitsiä jonka tilasin TÄÄLTÄ. Ja oikein somat niistä tulikin! =) Kalenteri pääsee siis välittömästi käyttöön sillä kaikenlaista ohjelmaa ja muistettavaa on jo kertynyt tälle alkaneellekin vuodelle.


Ohjeet kansien tekoon löytyy mm. Nappikauppa Punahilkan sivuilta.


Uudenvuoden aattona katsastin myös Suomalaisen kirjakaupan ale tarjonnan käsityökirjojen osalta ja jotain pientä tarttuikin mukaan.







Vielä kerran mukavaa alkanutta vuotta 2013 kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ihanat kannet kalenterissa =) Pitäis varmaan munkin, ainakin hankkia se kalenteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olisin ihan hukassa jos ei olisi kalenteria tai jos se jostain syystä joskus häviäisi...

      Poista
  2. Tosi kivat kannet! Mulla on työkalenteri kans ihan elinehto ja vapaa-ajan ohjelmisto kirjataan keittiön seinäkalenteriin, muuten unohtuu :)

    Oon tehnyt vastaavat kannet joskus ja mulla nuo kansien sisäpuolet on toiminu myös hyvinä lippulappusten säilömispaikkana ;) Vois muuten olla nytkin hyvä idea käyttää joku iki-ihana aikansa marinoitunut kangas kalenterin päälliseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri totesin kanssa hyväksi säilytyspaikaksi tuon kannen sisäpuolen, sinne mahtuu hyvin juuri kaikki liput ja laput mitä kalenteriin väliin minä ainakin aktiivisesti keräilen. =)

      Poista
  3. Aivan ylisöpöt kannet, kyllä kelpaa <3

    VastaaPoista

Kiitokset kommentistasi!