12. huhtikuuta 2013

Kestotalouspaperi eli tuttavallisemmin rätti vaan...

Meillä on kauan ollut jo käytössä ns. kestotalouspaperi, tai no meillä puhutaan vain räteistä. =) Vanhat alkoivat olla jo niin kamalan näköisiä että tein kasan uusia. Tilkkulaatikosta erilaisia trikoita ja toiselle puolelle Eurokankaan palalaarista joskus kauan sitten ostettua valkoista joustofroteeta. Summissa saksittu, eripari vimpuloita mutta ajaa varmasti asiansa.
Ja nämä ovat sata kertaa parempia kuin kaiken maailman lambit ja embot! =)

Toissa päivänä siivosin ompeluhuoneen, nyt on taas kaikki kankaat kauniissa pinoissa. Samalla totesin taas että kankaita on paljon, aivan liikaa... Mutta silti uusia on saatava, apua! Tällä viikolla hain paketin postista joka sisälsi pari ihanuutta. Näiden hankkimista koitin vastustella viimeiseen asti mutta huonoin tuloksin.
Peppi bloom on itselle ja Rainbowphant oli alun perin myös mutta kun pojat näkivät sen niin T:kin ilmoitti heti haluavansa siitä paidan ja housut. =) No onneksi ostin sen verran että eiköhän me kaikki saada tästä jotain. Kankaat tilasin TÄÄLTÄ.

Onnikin on potkaissut taas kerran arvonnassa. Tällä kertaa voitin kirjan Tuulialla-blogin arvonnassa.
Palkintona sain siis Kuuluisat vintagemekot-kirjan. Omasta hyllystä tätä ei ennestään löytynytkään. Ja aika kivoja juttuja kirjasta löytyi, kaavoista saa tarvittaessa varmasti sovellettua vaikka ja mitä.

Ja aloitin minä jo ns. kevätsiivouksenkin, pesin vähän ikkunoita ja vaihdon vaaleampia verhoja. Mistä lienee moinen virta tullut, ikääntyminenkö tälläistä aiheuttaa? Eli taas on täällä myös vanhennuttu vuodella. Ukkeli ei kyllä olisi varmaan edes muistanut minun syntymäpäivää ellen olisi "ystävällisesti" siitä muistuttanut. No kauppareissulta palatessa oli ukkelilla tulppaanikimppu kainalossa... =)

8 kommenttia:

  1. Hei tuo rätti idea on loistava, täytyy tehdä itselle myös. Palautin juuri tänään kirjastoon tuon kirjan, siellä oli tosi kivoja malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä rätit on hyviä, helppo pyyhkäisi pikku pilttien kädet ja nassu ruokapyödässä! =) Täytyy ottaa joku kaava tuosta kirjasta kokeiluun, jos vaikka kesäksi itselle jotain saisi tehtyä.

      Poista
  2. Kivat rätit, hyvä idea tilkkujen tuhoamiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näihin saa tosiaan noita tilkkuja hyvin hyödynnettyä. =)

      Poista
  3. Kivan pirteitä rättejä! Meilläkin käytetään kestorättejä,mut ei ne oo noin kivan värisiä. Pitäs varmaan itsekin ahkeroida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä on kyllä kiva piristys valkoisen talouspaperin sijaan! =)

      Poista
  4. Onneksi olkoon :)

    Nuo talouspaperin korvaavat rätit on kyllä hyvä idea :) Meillä on tiskirättikäytössä itse virkattuja ja siitä lähtien, kun sain myytyä idean miehelle, niin ovat olleet koko ajan käytössä. Käteviä kun saa nakata pyykkiin ja paranevat vaan käytössä!

    Kankaat on ihania, mä oon tietoisesti pysynyt pois netin kangaskaupoista ja päättänyt olla ostamatta yhtään kangasta ennen kesää. No pakko oli vähän ostaa, mutta niille on jo käyttötarkoitus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itse olen myös neulonut ja virkannut bambulangasta noita tiskirättejä. Nekin ovat kyllä tosiaan verraton keksintö ja tosiaan niin kuin sanoit niin paremmaksi vaan tulevat mitä enemmän käyttää. =)

      Poista

Kiitokset kommentistasi!