19. elokuuta 2013

Menneen viikonlopun herkut ja löydöt!

Perjantain syntymäpäiväreissusta saatiin kotiin tuomisena kesäkurpitsa, aivan mahdottoman iso sellainen. Huvikseni heitin sen talousvaakaan ja painoa tuolla pötkylällä oli lähes 1,2 kiloa! Tästä syntyi sunnuntain ruokapöytään nopea herkku eli täyttettyä kesäkurpitsaa.
Sen kummenpaa reseptiä minulla ei tämän herkun valmistamiseen ole. Tähän ruokaan voi laittaa melkein mitä vain kaapeista sattuu löytymään, tällä kertaa tein itse suunnilleen näin seuraavista aineista:
- yksi iso kesäkurpitsa
- 400g naudan jauhelihaa
- riisiä (yksi keitinpussillinen)
- kaksi porkkanaa
- mausteita mielen mukaan
- juustoa

Leikkaa kesäkurpitsa puoliksi ja halkaise puolikkaat jotta saat neljä palaa ja koverra sisus lusikalla pois. Laita uuni lämpiämään 250-asteeseen. Ruskista jauheliha ja laita riisi kiehumaan. Raasta porkkanat. Mausta ruskistettu jauheliha makusi mukaan, itse käytin suolaa, mustapippuria, sipulijauhetta ja jauhelihamausteseosta. Lisää pannulle jauhelihan joukkoon raastettu porkkana ja kesäkurpitsan koverrettu sisus. Anna hautua hetki miedolla lämmöllä että porkkana ja kesäkurpitsa vähän pehmenee. Lisää viimeiseksi riisi ja sekoita koko komeus vielä sekaisin. Täytä koverretut kesäkurpitsan palat tehdyllä täytteellä ja laita päälle juustoa. Koko systeemi sitten uuniin, noin 20 minuuttia ja ruoka on valmis. Älyttömän hyvää lisukkeena muun ruuan kanssa tai herkkua ihan sellaisenaan. =)

Omenasato alkaa myös kypsyä joten päätin pyöräyttää vielä jälkiruuaksi omenapiirakan. Tämäkin ohje on varioitu kaapista löytyneiden tarpeiden mukaan.
OMENAPIIRAKKA

Pohja
-2 kananmunaa
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl maitoa
- n. 50 g voita sulatettuna
- 3-4 dl vehnäjauhoja
- ½ rkl leivinjauhetta

Päälle
- 8-10 kpl kuorittua ja lohkottua oman puutarhan omenaa
- n. 1 rkl kanelia

Muroseos
- 25 g voita
- ½-1 dl sokeria
- ½-1 dl vehnäjauhoja

Sekoita munat ja sokeri keskenään. Lisää vuorotellen maitoa, jäähtynyttä voisulaa ja keskenään sekoitettuja kuivia-aineita. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina n. 27 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Levitä pohjan päälle omenalohkot ja kaneli. Sekoita pehmeään voihin muut muruseoksen aineet. Ripottele muruseos piirakan päälle. Paista 200-asteessa n. 30 minuuttia. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Tai nauti sellaisenaan kahvin kanssa! =)

Lauantaina kävin myös pitkästä aikaa yhdellä paikallisella kirpputorilla. Muutama löytöjä tein, löysin esim. kaunista kukkakuviollista vakosamenttia vajaan metrin palan parin euron hintaan. Ja tämä domino-peli oli pakko ostaa 1,50 eurolla sillä samanlainen dominopeli oli itselläkin ollut joskus lapsena.
Sunnuntaina sain myös äitini tuomana tälläisen yllätyksen:
Kuvaa on hieman lavastettu mutta kyseessä ei ole siis moderni joulukuusi vaan kolme järjettömän isoa kartiota puuvillalankaa. Tulitikkuaski ja mittanauhat kertovat kartioiden koosta. Väreinä näissä langoissa on valkoinen, beige ja harmaa. Isoveljeni avovaimo on näitä työpaikaltaan saanut, tätä lankaa käytetään esim. mopeissa joten aika vahva lanka siis on kyseessä. Mitäköhän näistä voisi tehdä? Virkata kentiäs jotain? =)

4 kommenttia:

  1. Hei! Onnea, voitit blogini arvonnassa! Tule kommentoimaan yhteystietosi postaukseen (en julkaise kommenttia), jotta saadaan palkinto oikeaan osoitteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! =) Yhteystiedot laitettu tulemaan.

      Poista
  2. Moppilangastahan voisi virkata esimerkiksi laukun, tyynynpäällisen tai maton! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Illan aikana olen testannut tuota valkoista lankaa. Virkkasin yhden klipsu-kukan ja nyt virkkaan pientä koria. =) Lankaa on tosiaan kyllä niin paljon että tästä saa tehtyä vaikka ja mitä!

      Poista

Kiitokset kommentistasi!