2. joulukuuta 2013

Ruodot

Kaikki ketkä minut tuntee tietää että en syö kalaa, niissä on piikkejä, ruotoja ja ne haiseekin jotenkin niin pahalle. Vaikka kalakaverit ei minun lautaselle päädykään niin nyt on löytynyt myös yksi ruoto josta minäkin tykkään. Ja ne laitetaan jalkaan, nimittäin ruotosukat!

Ohje näihin sukkiin löytyy Novitan Sukkalehdestä, ohje on miehen sukkiin, koko 46. Silmukkamäärä tuntui hirmu suurelta joten vähensin silmukat 60:stä 52:teen. Näistä piti alunperin tulla lahjasukat pukinkonttiin pikkuveljelleni mutta kuinkas kävikään. Ensimmäistä sukkaa tehdessäni sovittelin sitä ukkelin jalkaan ja totesin että ehkä nämä ovat sittenkin liian naftit pikkuveljen jalkaan. Purkaa en viitsinyt joten tein sukat itselleni. Näistä tuli aika kivat! Ja ei huolta pikkuveli, uudet langat kävin jo hankkimassa toisiin sukkiin. Ehkä muutama lisäsilmukka niin sukista tulee sopivat pikkuveljen jalkaan...
Sukat neuloin 3½ puikoilla ja lankana Novitan 7-veljestä. Polkka ja toinen kerä 1-väristä.
Viime yönä Oskari-myrsky vei meiltä muutamaksi tunniksi sähköt joten toisen sukan neuloin valmiiksi otsalampun valossa. Päättelyn jätin kuitenkin tälle päivälle. =) Ja toi tämä myrsky meillekin lopulta tämän talven ensilumen.
Jep, jep! Kai tästäkin sitten pitää olla iloinen, lapset ainakin oli! Tänään kävin myös kaivamassa ullakolta vähän joulukoristeita joita sitten ripoteltiin pitkin tupaa. Vaihdoin jopa jouluverhot eteiseen ja keittiöön, ihmeiden aika ei siis ole ohi vaan ihminen voi tosiaan muuttua tässä asiassa. Vielä viisi-kuusi vuotta taaksepäin en todellakaan ollut mikään jouluihminen, ennemmin inhosin sitä. Nykyään voin sanoa jo ehkä jopa vähän tykkääväni joulusta. Lapset lienee pehmittänyt tämän äiti-ihmisen kuluneiden vuosien aikana.

Viime viikolla pojat toivat kerhosta tuomisinaan nämä heidän askartelemat tonttu-ukot. Kotiin päästyään kuopus oli kuitenkin päättänyt vetää tonttuja pataan. Tuloksena että parrat harveni melko rankasti ja toinen menetti toisen silmänsä. Runneltu silmä kuitenkin löytyi ja minä liimasin sen takaisin tonttu-paran naamaan. Kovasta kohtelusta huolimatta ovat nämä tonttu-ukot koristamassa nyt meidän kotia näkyvällä paikalla.
Ja muistutuksena että muutama päivä on vielä aikaa osallistua Kinkkukisaan! Joten hopi hopi, kaikki mukaan! Arvontaan pääset vaikkapa tästä klikkaamalla tai tuosta sivupalkin kuvasta!

4 kommenttia:

  1. Hienot sukat! Joskus vielä kokeilen tuollaista kirjolangan ja yksivärisen langan yhdistelmää. Näyttää meinaan toimivan hienosti! Onneksi meillä ei myrsky ole vienyt sähköjä, vois vaikka villasukat edistyä joulupaketteihin asti ja jopa ajoissa ilman paniikkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =) Mukavaa vaihtelua saa tosiaan pienillä jutuilla neulontaan. Myrskystä huolimatta luulen että itselle iskee taas kuitenkin paniikki näiden itsetehtyjen lahjojen kanssa. =)

      Poista
  2. Tosi kauniit sukat. Olis kiva välillä kokeilla itsekin jonkunlaista uutta neuletta. Aina vaan tahtoo tulla tehdyksi ihan perussukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla tosiaan, mukavaa vaihtelua ihan perushuttuun! =)

      Poista

Kiitokset kommentistasi!