24. helmikuuta 2013

TWEED

Erään kaupan alekorista lähti kerran mukaan kerän verran Novitan 7-veikan TWEED lankaa. Lanka päätyi kotona aluksi laatikon uumeniin mutta nyt se on käytetty erittäin tehokkaasti, vain muutama pätkä jäi sukkien päättelyn jälkeen. Syntyi taas kerran villasukat itselle, näitä ei voi olla koskaan liikaa, eihän?
Sukat on neulottu 3½ puikoilla ja ohje omasta päästä. Ensimmäistä sukkaa tehdessä olin ilmeisesti niin muissa maailmoissa että tajusin vasta kiilakavennuksia tehdessäni että eihän tuo minun yksi kerä tuota Tweed-lankaa tule millään riittämään molempiin sukkiin, kaapista löytyi onneksi jämät harmaasta 7-veikan kerästä. Vähän sukista tuli nyt eri paria, mutta ei väliä, varpaat pysyvät silti takuulla lämpiminä.

Uusia lukijoita on myös tullut muutamia lisää, tervetuloa! =) 50 lukijan määrä ei ole siis enää kaukana, jos ja kun tuo luku tulee täyteen keksitään jotain kivaa teille lukijoille.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

23. helmikuuta 2013

"Klip-klop klip-klop, hevonen on pop..."

Ompeluhuoneen hyllystä löytyi tämän paidan kankaat valmiiksi leikattuna, siellä ne on nököttänyt jo muutaman viikon. Paidasta nyt tuli vähän tommonen teltta, ehkä toisenlaisesta kankaasta tehtynä ja kokoa pienempänä tästä tulisi ihan kiva. Kaavoista katsoin että kaava on piirretty 1/13 Burdasta. Heppatrikoo Ompelun ihanuudesta ja resori Hannan Kankaasta. Kuminauha omista jemmoista.

Voitin muutama viikko sitten *hulamaja*-blogin arvonnasta 25 euron arvoisen lahjakortin Pehemiälle. Kauaa ei tarvinnut miettiä tuon lahjakortin käyttämistä kun kauppaan saapui uusia ihania kankaita juuri sopivasti kun olin lahjakortin saanut. Paketti kotiutui postista kotiin tässä loppu viikosta ja tälläisiä herkkuja sieltä paljastui:
Tokihan koko tilaus maksoi vähän enemmän kuin tuo lahjakortin arvon. ;) Visioita näistä jo on olemassa, nyt vaan pitää odottaa että kankaat kuivuvat esipesun jäljiltä. Josko näistä ensi viikon talvilomalla saisi jo tehtyä jotakin.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! =)

20. helmikuuta 2013

Lökärit!

Omat vanhat lemppari lökähousut alkoivat olla niin puhkipidetyt että oli aika väsätä uudet.

Kaava löytyy Burda 1/13 lehdestä, itse lisäsin vielä lahkeisiin resorit.
Kaikki kankaat (harmaa paksu college, musta resori ja raitatrikoo) Hannan Kankaasta.

Illan hämärissä otin nopsaan pari sovituskuvaa. Ja pikaisen sovituksen jälkeen uskallan sanoa jo että ehkä nyt raaskin luopua vanhoista ja näistä tulee seuraavat lemppari lökärit! =)



19. helmikuuta 2013

Sydän sykkyrällä

Oma ystävänpäivä-paita jäi makaamaan paloina ompeluhuoneen pöydälle koska leikkasin paidan palat niin päin honkia että mielenkiinto loppui kesken ja meinasin jo nakata koko kankaan roskiin. Onneksi sydämiin voi pukeutua vaikka joka päivä joten päätin tänään koittaa pelastaa tämän pienen katastrofin alun. Tuli siitä nyt ainakin paidan näköinen jos ei muuta! =)


Kaavana käytin samaa kuin ankkasetin pallopaidassa, eli OB 2/07 malli 2. Aluksi meinasin tehdä paitaan taskun mutta päädyin kuitenkin brodeeraukseen. Sen tekemiseen menikin sitten yhtä kauan kuin koko muun paidan ompeluun. =) Kaula-aukolla on valenappilista jossa sydän KAM-nepit.

               Sydän trikoo Metsolasta
               Resori Hannan Kankaasta
               KAM-nepit KVK
               Brodeerauslangat Ebayn ihmeellisestä maailmasta

14. helmikuuta 2013

YsTäVäNpÄiVä!

Ihanaa Ystävänpäivää kaikille! 







                                      Kaava OB 6/12
                                      Raitatrikoo KVK
                                      Sydäntrikoo Metsola
                                      Resorit Hannan Kangas 
                                      Mörkö-monsteri applikaatiot 
                                      tilkkulaatikon velourpaloista 
 

9. helmikuuta 2013

Nyt työkoneet köröttelee myös haalarissa

Selailin vanhempia SK-lehtiä ja silmiini osuin välihaalarin kaava numerossa 9/08. Tuo haalari oli lehden helppo-kaavana ja helposti se valmistuikin kieltämättä, jopa vetoketjun ompelu pitkästä aikaa onnistui aika mukavasti.

Haalarin kaavat piirsin koossa 110 cm, kankaat leikkasin ilman saumavaroja koska lehdessä oli maininta että kaava on reilu.


Kuviollinen fleece on tilattu Ompelun ihanuus-kaupasta, yksivärinen fleece Kangastukusta, resori Ikasyrin ja metrivetoketju Myllymuksuilta.

Ja sitten sovituskuvia haalarista:





6. helmikuuta 2013

Tähtiä ja työkoneita

Muutama (liian) kauan marinoitunut kangas pääsi lopulta paininjalan alle. Pojat saivat uudet paidat ja housut ja äiti ihan pienen pienen kolon kangashyllyyn. =)




Vaatteet ovat koossa 92 cm ja 110 cm. Paitojen kaava OB 6/12 ja housujen kaava OB 1/13. Tähtitrikoo ja työkonevelour on tilattu Royal-tuotteesta, resori Hannan kankaasta.

Sitten parit sovituskuvat vielä seteistä. Mallit olivat tällä kertaa varsin totisia torvensoittajia. K:n housun vyötärö osoittautui vähän liian isoksi, purkamaan en housuja alkanut vaan vahinko korjattiin henkseleillä. Ja nyt meillä asustaa varsinainen pikku-isäntä ja henkselin paukuttelija.



 






   

5. helmikuuta 2013

Päivä merellä!

Puolitoista viikkoa sitten tosiaan kävimme risteilemässä Viking Gracella, risteilyllä vietimme mamman 60 v. syntymäpäiviä. Ja kyllä oli mukavaa! =)
Tässä muutama kuva reissusta, kaikki muut kuvat paitsi yllä oleva (enon ottama kuva T:stä) on meidän mestarikuvaajan eli T:n ottamia. =)
Äiti, täällä hytissä on telkkari!
Salamatkustajat, eli poikien unilelut
Alelaarin löytö ennen risteilyä, näillä kelpasi tepsutella pitkin poikin laivaa...





Tax-free myymälästä bongatut suosikit, vihaisia lintuja ja fazerin sininen
Pikkuveli aamupalalla


Maisemia mereltä, toisia laivoja nähtiin myös monen monta...

Tällä viikolla olen pitkästä aikaa ehtinyt sitten lopultakin tekemään jotain käsitöitäkin. Seuraavassa postauksessa tulee näytille taas vähän näpertelyjä. =)